Bodykauppa.fi on ihan oikeasti kotimainen lisäravinteiden, treenituotteiden ja urheilutarvikkeiden verkkokauppa. Meiltä löydät tuotteet niin tavoitteelliseen bodaukseen, voimaharjoitteluun kuin ihan tavalliseen salitreeniinkin.
Meidän juttu on ennen kaikkea treenaaminen ja bodaus. Tiedämme, että kehitys rakennetaan pitkäjänteisellä tekemisellä: treenillä, ravinnolla, palautumisella ja sillä kuuluisalla viimeisellä toistolla. Siksi haluamme tarjota saman katon alta tuotteet, joista on oikeasti hyötyä matkalla kohti omia tavoitteita.
Olit sitten ensimmäisiä kuukausia salilla tai takana olisi jo vuosien määrätietoinen treeni, olet oikeassa paikassa.
Bodykauppa.fi – bodarin paras kaveri.
Kotimainen verkkokauppa Oulusta
Bodykauppa.fi taustalla toimii oululainen Pro Nutrition Finland Oy, joka on ollut mukana lisäravinnealalla jo vuodesta 2007.
Kyseessä ei siis ole eilen pystyyn laitettu verkkokauppa. Taustalla on lähes kahden vuosikymmenen kokemus lisäravinteista, niiden valmistuksesta ja valmistuttamisesta, maahantuonnista, viennistä ja myynnistä.
Kotimaisuus on meille tärkeä juttu. Toimimme Oulusta käsin ja haluamme omalta osaltamme panostaa suomalaiseen työhön ja osaamiseen. On hienoa pystyä rakentamaan Suomessa verkkokauppaa, joka palvelee treenaajia ympäri maan.
Miksi juuri bodaus?
Koska me yksinkertaisesti tykätään siitä.
Bodauksessa kiehtoo se, ettei kehitystä voi oikein huijata. Tulokset syntyvät tekemällä asioita riittävän hyvin ja riittävän pitkään. Treeniä, ruokaa, lepoa: ja sama uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Välillä kulkee ja välillä ei, mutta pitkässä juoksussa työ palkitaan.
Meille bodari ei myöskään tarkoita pelkästään lavalle tähtäävää kilpailijaa.
Bodari voi olla kuka tahansa, joka menee salille tavoitteenaan olla vähän vahvempi, lihaksikkaampi tai paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Joku tavoittelee ensimmäistä leuanvetoa, toinen 200 kilon maastavetoa ja kolmas kisakuntoa.
Tavoite voi olla eri, mutta tekemisen meininki on sama.
Sitä porukkaa varten Bodykauppa on olemassa.
Kaikki oleellinen treenaajalle
Bodykaupan valikoiman idea on yksinkertainen: tarjota treenaajalle hyvä valikoima laadukkaita tuotteita järkevään hintaan.
Valikoimastamme löydät muun muassa:
- proteiinit ja muut lisäravinteet
- treeniä ja palautumista tukevat tuotteet
- vitamiinit ja terveystuotteet
- treenivarusteet ja urheilutarvikkeet
- treeni- ja vapaa-ajan vaatteet
- tuotteita aktiiviseen arkeen ja hyvinvointiin.
Seuraamme jatkuvasti alan uutuuksia ja sitä, mitä asiakkaamme oikeasti haluavat ostaa. Jos valikoimasta puuttuu jotain, mitä siellä ehdottomasti pitäisi olla, siitä saa myös sanoa meille.
Suomalaista osaamista vuodesta 2007
Pitkä historia alalla näkyy myös siinä, että tunnemme lisäravinteet muutenkin kuin verkkokaupan tuotekorttien kautta.
Pro Nutrition Finland Oy on erikoistunut ravintolisien ja erityisruokavaliovalmisteiden valmistukseen, valmistuttamiseen, maahantuontiin, vientiin ja myyntiin. Vuosien aikana taloon on kertynyt paljon käytännön osaamista tuotteista, raaka-aineista ja koko lisäravinnealasta.
Haluamme pitää mahdollisimman paljon tekemistä Suomessa ja olemme ylpeitä siitä, että voimme työllistää suomalaisia osaajia täällä Oulussa.
Erityisen hienoa on ollut nähdä nuorten työntekijöiden kasvavan alan ammattilaisiksi. Monen meidän työura yrityksessä on alkanut harjoittelijana, ja pisimmät työsuhteet ovat jatkuneet jo reilusti yli vuosikymmenen.
Nopea toimitus ja apua silloin kun tarvitset
Hyvä valikoima ei paljon lämmitä, jos pakettia saa odottaa ikuisuuden. Siksi pyrimme saamaan tilaukset matkaan nopeasti – parhaimmillaan pakettisi lähtee meiltä jo saman päivän aikana.
Jos jokin mietityttää, asiakaspalvelumme auttaa. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoihin viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Ja jos liikut Oulun suunnalla, voit tulla käymään myös Posantie 2 noutomyymälässä. Siellä pääset tutustumaan tuotteisiin, kyselemään vinkkejä henkilökunnalta ja maistelemaan vaihtuvia tuotteita ja uutuuksia.
Me ollaan täällä treenaajia varten
Bodykaupan tavoite ei ole tehdä treenaamisesta monimutkaisempaa kuin sen tarvitsee olla.
Haluamme tarjota hyvät tuotteet, kilpailukykyiset hinnat, nopean toimituksen ja asiantuntevaa palvelua suomalaiselta toimijalta. Sellaisen kaupan, josta on helppo hakea täydennystä protskuhyllyyn, uutta pre-workoutia kokeiluun tai varusteita seuraavaan treeniin.
Koska treenissä riittää muutenkin tekemistä.
Bodykauppa.fi – bodarin paras kaveri.
Yritystiedot
Pro Nutrition Finland Oy
Y-tunnus: 2126096-0
Posantie 2
90620 Oulu



